ARABIHEVOSTYYPIT

Arabihevonen voidaan jakaa viiteen eri tyyppiin, johtuen eri maiden painotuksesta jalostuksessa.  Kaikki tyypit ovat kuitenkin puhtaita arabihevosia, eivät eri rotuja.

Egyptiläinen arabi

Egyptiläinen arabi on kaikkein eksoottisin.  Se on pitkä-ja sirojalkaisin. Sillä on kaunis, jalo ja kovera pää. Egyptilainen arabi on pitkän linjajalostuksen tulos.

Englantilainen arabi

Enlantilainen arabi on melko pienikokoinen ja muita pyöreärunkoisempi. Sillä on pieni, kaunismuotoinen pää. Grabbet Park-arabisiittolalla on ollut merkittävä vaikutus Englantilaisen arabihevosen synnyssä.

Espanjalainen arabi

Espanjalainen arabi on tunnettu lempeästä luonteestaan ja kauniista silmistään. Ulkonäöltään se on kiinteä, virtaviivainen ja sopusuhtainen. Siinä on tunnistettavissa andalusianhevosen piirteitä kuten voimakas kaula. Erityisesti jalat ovat hyvät; niissä on suuret, kestävät nivelet ja kookkaat, pyöreät kaviot. Espanjalaisen ja egyptiläisen arabin risteytystä kutsutaan nimellä "golden cross".

Puolalainen arabi

Puolalaisessa arabissa yhdistyy kauneus hyviin käyttöominaisuuksiin.  Sitä pidetäänkin parhaana käyttöarabina. Se on kuuluisa joustavista ja näyttävistä liikkeistään. Vielä 1920-luvulla Puolan siittoloihin ostettiin Beduiineiltä aavikkoarabeja tuomaan ketteryyttä, nopeutta ja kestävyyttä.

Venäläinen arabi

Venäläinen arabi on sirojalkainen kuten egyptiläinen arabi, mutta rungoltaan rotevampi.  Se koostuu itseasiassa monista eri linjoista; prinssi Stroganovin siittolan hevosista ennen Venäjän vallankumousta, englantilaisista Grabbet-arabeista, ranskalaisista laukka-arabeista, myös Egyptistä tuodulla Aswan-nimisellä oriilla on ollut suuri vaikutus. Neuvostoliiton aikana arabihevosta käytettiin työhevosena, jolloin koolla ja massalla oli suuri merkitys. Venäläisellä arabilla on hyvä suorituskyky. 

SUVUT

Beduiinit jakoivat hevostenpolveutumisen sukuihin ja perheisiin.  Sukuja oli 20-22 ja niihin kuului toistasataa perhettä. Tammalinjat oli nimetty usein heimon tai sheikin mukaan, joka oli kasvattaja. Hevosen arvo määräytyi tamman mukaan. Orille ainoa vaatimus oli, että se oli puhdas arabihevonen. Jos sen emä oli suuresta tammaperheestä, sitä parempi. Beduiinit arvostivat puhtautta yli kaiken ja useilla heimoilla oli vain yksi päälinja hevosissa.

Legenda:

Muhammed piti satapäistä tammalaumaansa juomatta päiväkausia ja päästi ne sitten järvelle. Juuri kun hevoset alkoivat juoda, hän kutsui niitä luokseen. Vain viisi tammaa tuli ja näistä uskollisimmista tarun mukaan polveutuisivat arabien viisi päälinjaa: Kuhailan, Saqlawi, Hadban, Abeyan ja Hamdani.

Viisi päälinjaa rodussa (= Al Khamsa) ovat siis Kehilan, Seqlawi, Abeyan, Hamdani ja Hadban. Muita linjoja ovat mm. Maneghi, Jilfan, Shuwayman ja Dahman. Jokaiselle linjalle muodostui ominaisuudet, jotka pystyi tunnistamaan.

Kehilan

Kehilan tunnettiin syvästä rinnasta, maskuliinisesta voimasta ja koosta. Sen pää oli lyhyt, otsa leveä ja leukaperissä oli suuri syvyys. Yleisimmät värit olivat kimo ja rautias.

Seqlawi

Seqlawi tunnettiin hienostuneisuudesta ja femiinistä eleganssista. Sillä oli ennemmin nopeutta kuin suurta kestävyyttä. Se oli sirompi, pitempipäinen ja -niskainen kuin Kehilan ja korkeudeltaan pienempi. Yleisin väri oli ruunikko.

Abeyan

Abeyan oli hyvin samanlainen kuin Seqlawi. Sillä oli pitempi selkä kuin tyypillisellä arabilla. Yleisin väri oli kimo ja sillä oli muita enemmän valkoisia merkkejä.

Hamdani

Hamdani oli atleettinen, maskuliininen ja suuri luinen. Pään profiili oli suora. Se oli suurimpia arabihevosista. Yleisimmät värit olivat kimo ja ruunikko.

Hadban

Hadban oli pienempi versio Hamdanista. Sillä oli suuret luut ja lihaksikas rakenne. Se tunnettiin hyväntahtoisesta luonteestaan. Yleisimmät värit olivat ruskea ja ruunikko ja valkoisia merkkejä oli vähän.

Väreistä

Arabeilla esiintyy väreinä rautias, ruunikko, musta ja kimo. Rautias ja ruunikko ovat alkuperäisvärejä, vaikkakin nykyään kimo on yleisin. Kirjavia ei ole.

Beduiinien perimätietoa: "Kavahda kirjavaa, sillä se on lehmän sukua." 

-