Ikimuistoinen matka Tansaniaan

Vaikea on sanoiksi pukea sitä tunnetta miltä tuntui olla Afrikassa. Sanotaan, että kun on kerran kokenut Afrikan, sinne on päästävä uudestaan. Olemme olleet keskellä TV:n luontodokumenttiä, villieläinten vaeltavaa laumaa, kokeneet räntäsateen Afrikan huipulla. Kaikki tämä sai alkunsa eräänä yönä, kun satuimme samaan työvuoroon; idea syntyi hetkessä ja aamulla oli jo päivämäärä päätetty.

Kuntoharjoittelu jäi muutamaan "Roska-ruka"-treeniin, mutta matkan varrella tulimme huomaamaan, ettei hyvällä kunnolla ollut niinkään suurta merkitystä kuin elimistön sopeutumiskyvyllä korkeaan ilmanalaan.

Ja eikun shoppailemaan. Tarvitsimme makuupussit (-20°C), otsalamput, sinkkitahnaa, aurinkorasvaa, fleecetakit, bikinit,...

Puoli vuotta kului kirjallisuuden ahmimisessa ja rokotusohjelman toteuttamisessa. Voi sitä piikkien määrää! Polio, jäykkäkouristus, keltakuume (kansainvälinen todistus oltava, jotta pääsee maahan), hepatiitti A ja B (jo näistä tuli kolme piikkiä) sekä tietysti malarialääkitys (aloitettava jo ennen matkaa).

15.-19.1.2001 Kokkolasta Moshiin

Arusha klo 22:30 - kuumaa, kosteaa, pilkkopimeää, jännittävä tuoksu. Vuorokausi kulunut lähdöstä.

Päivät kuluivat siirtyessä hotellista hotelliin, matkatavaroita purkaessa ja pakatessa. Seurueemme 22 jäsentä ahtautuivat matkatavaroineen kolmeen jeeppiin. Tiet oli mitä oli ja auton jousitus oli kadoksissa. Lukuisten kilometrien jälkeen tuntui se myös istumalihaksissa. Maa oli punaista (rautapitoisuus korkea?) ja luonto vihreää (sadekausi oli juuri loppunut). Meitä hemmotteli +30°C:een lämpötila.

Safarilla (suahilia, tarkoittaa matkaa) Ngorongoron luonnonpuiston eläimistö oli todella rikas: egyptin hanhi, grantin gaselli, flamingo, pahkasika, hyeena, haarahaukka, seepra, pelikaani, virtahepo,...  Big five:sta näimme norsun, leijonen, sarvikuonon ja puhvelin, mutta leopardi jäi näkemättä. Olo oli epätodellinen, kuin olisi ollut osa luontodokumenttia ja Masait, jotka vielä vaeltavat paimentolaisina!!!!

Moshissa Kilemankyaro-hotelli bungaloweineen oli myös elämys. Tukaanit, keltanokkaiset suuret mustat linnuit, lentelivät hotellin yllä. Horisontissa usvapilveen peittynyt Kilimanjaro oli vielä pelkkä aavistus. 

20.1.2001 Ensimmäinen vaelluspäivä;  Marangun portilta Mandara Hutille

Herätessämme klo 6 aurinko paistoi ja olimme yhtä hymyä. Kilimanjaro näyttäytyi meille koko komeudessaan lumisine huippuineen. Siellä se on - määränpäämme! Vatsassa alkoi kutkuttaa ja eikun menoksi! 

Klo 10:10 Marangun portilta (1800 m) kahdeksan kilon reput selässä lähdimme sauvat ojossa kohti suurta seikkailua. Alkumatkan taivalsimme vuoristosademetsässä Tarzania pälyillen, mutta näimme vain apinoita. Kantajia vilahti ohitsemme raskaine kantamuksineen, mutta me, joilla oli vain päiväreput etenimme kilometrin tuntivauhdilla. "POLE, POLE!" oppaat hillitsivät menohalujamme. Matka eteni hissunkissun maisemia ihmetellen. Juomataukoja pidimme 20 minuutin välein ja puolen tunnin lounastauolla saimme jopa ottaa reput selästä. Sademetsä vaihtui jättiläiskanervametsään; olo oli kuin Liisalla Ihmemaassa.

Klo 16:45 vihdoinkin Mandara Hut (2700 m)! Takana seitsemän kilometriä, kaikki 2,6 l juomaa meni, vielä oli shortsi keli ja valoisaa. Kauhea nälkä. Onneksi huoltojoukot olivat tulleet jo etukäteen ja valmistaneet meille herkullisen aterian: alkukeitto, perunaa, spaghettia, kasviskastiketta, lihaa, lantturaastetta, hedelmiä, "kahvia" ja posliiniastiat!

Tarjolla oli halukkaille myös vuoristonraikas suihku. Pakkailimme varusteita aamua varten ja kävimme ostamassa "kioskista" vettä (1,5 l 3$). Klo 20 käperryimme väsyneinä mutta onnellisina makuupusseihin.

21.1.2001 Toinen vaelluspäivä; Mandara Hutilta Horombo Hutille

Ja taas klo 6 ylös (muka lomalla). Yllättävän hyvin nukutun yön jälkeen nousimme virkeinä valmiina uuden päivän koitoksiin. Puuron voimalla auringon lämmittäessä starttasimme klo 8:10 kohti Maudi-kraateria, joka sattui matkamme varrelle. Korkea ilmanala alkoi vaikuttaa - vähäisetkin "pyrähdykset" saivat aikaan valtavan hengästymisen ja aloimme ymmärtää mitä POLE, POLE tarkoitti eli hitaasti, hitaasti.

Jonossa retkikuntamme kulki läpi naavametsän. Pensasmainen kanervanummi vaihtui pikkuhiljaa kivikkoisemmaksi. Vaalea polku erottui edessämme silmänkantamattomiin.

Jättiläisvillikoiden määrä kasvoi, olimme tulossa perille. Klo 17 Horombo Hut (3780 m) ilmestyi eteemme kuin tyhjästä. Kilometrejä kertyi 11 ja vettä meni 4,2 litraa. Vihdoinkin sai repun pois selästä - leijuva olo. Keppijumppa vetristi ihmeesti jäykistyneitä lihaksia. Maukkaan aterian (ulkoilu lisää ruokahalua) ja iltatoimien jälkeen uupumus valtasi koko retkikuntamme.

22.1.2001 Lepopäivä - aglimoitumista

Olisimme kerrankin saaneet nukkua kahdeksaan, mutta kaikki olivat ylhäällä jo seitsemältä. Vähän vaeltamista; kävimme piipahtamassa Seeprakalliolla (4090 m). Kiipesimme sinne peräti kaksi tuntia, mutta alas tulimme 20 minuutissa. Aikaa yritettiin saada kulumaan pakkaamalla seuraavaa päivää ajatellen ja kävimme shoppailemassa vettä (1.5 litraa 4$). Löysimme jopa suklaapatukoita. Pimeyden saapuessa näimme alhaalla Moshin valot. Salamat välähtelivät. Moshissa oli ukkosmyrsky. Olimme tämän kaiken yläpuolella. Upea tähtitaivas, kuinka lähellä olimmekaan tähtiä.

23.1.2001 Kolmas vaelluspäivä;  Horombo Hutilta Kibo Hutille 

Klo kahdeksan olimme jo matkalla. Edessämme oli raskaampi päivä kuin osasimme odottaa. Sää vaihteli: aurinkoa, tuulta, pilvistä ja räntää. Maisema oli karua, alppiinista ylänköä. Laavakivien seassa jokunen ruohotupsu ja ikikukka. Ylitimme aakeen laakeen seitsemän kilometriä pitkän satulaksi kutsutun alueen, joka oli täynnä ei mitään. Hädän tullessa ei auttanut olla siveyden sipuli.

Lounastauolla olimme jo ihan puhki. Väsymys hämärsi todellisuudentajua. Onneksi passionhedelmä auttoi jaksamaan. Porukkahenki oli kuitenkin optimistinen. "Ambulanssi"tuli vastaan, veti hieman hiljaiseksi. Jollekin oli iskenyt vuoristotauti. Lopultakin klo 16:15 "ei mikään" loppui ja Kibon (4720 m) kivinavetan peltikatto kimalteli edessä. Takana 10 raskasta kilometriä. Nestettä kului 2,6 litraa. Ruoka maistui vaihtelevalla menestyksellä. Vesi maksoi jo 5$ puolitoista litraa. Nukkumaan.

23.-24.1.2001 Neljäs vaelluspäivä; vihdoinkin huipulla!  Kibo Hutilta Gillman's Pointille sekä alas Horombo Hutille

Klo 22 kaikki kynnelle kykenevät jatkoivat matkaa. Kirkas taivas, vähän pakkasta, pilkko pimeää. Jonossa serpentiinipolkua - tai luultavasti se oli polku - seuraten edellisen kantapäitä. Maasto muuttui yhä jyrkemmäksi. Paksu hiekka alkoi viedä voimat. Pimeydestä kantautui oppaiden laulama vanha legenda Kilimanjarosta. Pakkanen kiristyi; vesi ja otsalampun patterit jäätyivät. Hiekka loppui ja alkoi kivikko - suuria kivenjärkäleitä. Viimeinen tunti oli yhtä tuskaa. Viimeinen jalannosto ja olisi perillä, mutta kun ei jaksa. Joku tarttui kädestä ja kiskaisi - ylhäällä oltiin - klo 5:30 Gillman's Point (5685 m). Osa vielä jatkaa pari sataa metriä korkeammalle Uhuru Peakille (5893 m).

Aurinko nousee, pilvet alapuolella, mahtavat näkymät, Afrikan katolla. Ainoa ajatus - äkkiä alas ja nukkumaan. Päivänvalossa ei olisi uskonut, että tästä on päässyt ylös. Kibolla parin tunnin unet. Herätessä olo oli luin jyrän alle jääneellä. Lämpimästi päälle ja räntäsateessa kohti Horomboa. Kolme tuntia kävelyä yli satulan, mäkiä ylös, alas, ylös, alas,... Lopulta perillä; pieni tupa ja runsaasti märkiä vaatteita. 

25.1.2001 Viides vaelluspäivä; Horombo Hutilta Marangun portille

Herätys klo viisi. Aamupala ja matkaan. Edessä 22 kilometrin vaellus alas portille. Sää lämpeni nopeasti. Pitkät housut vaihtuivat shortseiksi ja hengittäminen helpottui koko ajan. Olo oli toisaalta iloinen, toisaalta haikea - matka oli loppumassa. Luulisi, että alas on helppo mennä, mutta ei. Alamäki varpaille oli tosi tuskallista, vaikka kynnetkin oli leikattu. Bussi juuttui puoli kilometriä ennen hotellia sateen pehmentämään tiehen. Hakunamatata (= no problem). Loppumatka käveltiin, mutta ei tuntunut missään 22 kilometrin jälkeen. Suihkuun!!! Sähkökatkos - kylmä vesi - ei haitannut. Puhdas olo, siistit vaatteet ja hotellikattaus - mitä ylellisyyttä!

Ilta pimeni, kuuntelimme Afrikan yön ääniä. Masai-vartijat mustassa yössä valkoiset hampaat hohtaen. 

26.-31.1.2001 Moshista Sansibarin kautta Kokkolaan

Klo 7:45 bussi irrotettu, mutta kuski hukassa. Koneen lähtöön reilu tunti ja matkaa kentälle tunti. Lopulta elämyksellinen puoltoista kilometriä hotellilta päätielle; yöllä oli satanut ja tie oli aika pehmeä, välillä juututtiin (paikalliset työnsivät), välillä liukasteltiin bussi kallellaan. Ja sitten tuhatta ja sataa Moshin läpi Kilimanjaron lentokentälle. Onneksi kone oli myöhässä. Lentäessämme Sansibarille 3500 metrissä tajusimme, että olimme käyneet kävellen korkeammalla.

Neljä ihanaa rantalomapäivää kuluivat kuin siivillä rentoutuen Intian valtameren aallokoissa. Vesi oli lämpimämpää ja hiekka valkoisempaa kuin missään muualla. Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan ja alkoi yli vuorokauden kestävä kotimatka Nairobin ja Amsterdamin kautta. Jäljelle jäi muistot ja valtava kasa valokuvia.