Faxi saapui Islannista 9-vuotiaana.  Elämäntyönsä se teki vaellustallilla.  Meille se tuli eläkekotiin syksyllä 2004.
Luonteeltaan Faxi on lempeä ja seurallinen - oikea herrasmies.  Ratsastusretket Faxin kanssa ovat todella rentouttavia,  sillä se ei pelkää mitään  (tulipa vastaan hirvi tai traktori).  Sen suuri nautinto on laukata metsätiellä harja hulmuten.  Usein se pääsee mukaan iltakävelylle koirien kanssa.  Faxilla on useita luottamustehtäviä:  se on ainut hevosista joka saa syödä nurmikolla (tekee siistiä työtä eikä tallaa kukkapenkkejä),  se on kaverina rauhoittamassa Azizaa kun lähdetään metsäkävelylle,  se on ratsuna sukulaislapsilla.

 

Kevättalvi 2008 oli Faxille hankala.  Hampaat alkoivat olla huonot eikä heinän syömisestä meinannut enää tulla mitään. Vaikka rehut annettiin puurona, alkoi Faxi laihtua. Kevään tulo ja tuore ruoho olivat pelastus.  Faxi sai olla päivät vapaana pihalla syömässä nurmikolla muiden hevosten katsellessa kateellisena tarhasta.  Rehupuuroannosten määrä nostettiin kolmeen kertaan.  Koko kesän Faxi laidunsi pihalla ohikulkijoiden ihmetellessä vapaana olevaa hevosta.  Faxi alkoi taas näyttää hevoselle.  Syksyllä omenat kypsyivät ja Faxi sai oikein herkutella.  Kevään ja kesän se pysyi hienosti irti omalla pihalla, kunnes se yhtenä syyspäivänä hoksasi, että naapurin Leifillä oli paljon paremmat omenat.  Sen jälkeen Faxi löytyi aina naapurista.  Vaikka kuinka vedettiin naruja, fiksuna hevosena se aina löysi jonkin kohdan josta se pääsi naapuriin.  Mahtui todella pienestä raosta.  Siihen loppui Faxin vapaus ja se piti laittaa tarhaan.  Koska Faxi ei enää päässyt naapuriin syömään omenoita, Leif toi niitä Faxille sankolla. Kesällä mietin jo huolestuneena kuinka käy talven tullen, kun pehmeä tuoreruoho loppuu. Heinäkuussa meillä kävi Isabel, hevosten hampaisiin erikoistunut eläinlääkäri, joka ehdotti heinän pätkimistä 2-3 cm:n pituisiksi pätkiksi.  Niinpä hommasimme oksasilppurin.  Ollaan jo tammikuussa (2008) ja Faxi voi hyvin!